Tekoäly kuuluu kaikille – HiQ:n AI Roadshow toi uuden teknologian osaksi arkea

Keväällä 2025 järjestetyt AI Roadshow –tapahtumat kokosivat HiQ:laiset ympäri Suomea kuulemaan, keskustelemaan ja ennen kaikkea kokeilemaan, miten tekoäly voi tehostaa omaa työtä arjessa.

Tekoäly ei ole enää vain kehittäjien tai analyytikoiden työväline, vaan yhä useammin olennainen osa organisaatioiden arjen tekemistä myynnissä, suunnittelussa, asiakastyössä ja operatiivisessa johtamisessa. HiQ:lla tekoälyä on hyödynnetty jo pitkään: olemme tuoneet käyttöön tekoälypohjaisia tuottavuustyökaluja, kehittäneet ratkaisuja koneoppimisen avulla ja vahvistaneet osaamista sen soveltamisessa käytännön työssä.

Arki on kiireistä, ja tekoälykehitys niin nopeaa, että kärryiltä putoaa helposti. Suurin osa meistä on jo tottunut käyttämään tekoälyä arjessaan pintapuolin, mutta syvällisempään opetteluun on harvoin aikaa. Se oli yksi syy AI Roadshow’n järjestämiselle: halusimme tarjota jokaiselle mahdollisuuden pysähtyä AI:n äärelle kuulemaan ja ennen kaikkea kokeilemaan, miten tekoäly voi tehostaa omaa työtä arjessa – tänään eikä huomenna.

Tekoäly on kansalaistaito, ei harvojen työkalu

Roadshow järjestettiin muutamana eri päivänä HiQ:n eri toimipisteissä ympäri Suomea. Kussakin koko päivän kestävässä tilaisuudessa sukellettiin syvälle Microsoft Copilotin mahdollisuuksiin ja tutkittiin, miten tekoäly voi mullistaa työskentelytapamme rooleista, tiimeistä ja projekteista riippumatta.

Tekoälyosaamisen kehittäminen on osa HiQ:n suurempaa kulttuurista missiota. Kyse ei ole vain tuottavuudesta ja tehokkuudesta, vaan myös työn merkityksellisyydestä: mahdollisuudesta oppia uutta ja uudistaa omaa tekemistä.

”Haluamme rakentaa kulttuurin, jossa jatkuva kehittyminen on osa arkea, ja tekoäly on tässä ajassa luonteva seuraava askel. Tarvitsemme monimuotoisia ääniä pöydän ääreen, sillä innovaatiot eivät synny kaikukammiossa. Tavoitteemme on tehdä tekoälystä kaikkien supervoima, ei harvojen työkalu”, HiQ:n toimitusjohtaja Minna Lindholm kertoo.

Tavoitteemme on tehdä tekoälystä kaikkien supervoima, ei harvojen työkalu.

Minna Lindholm
HiQ:n toimitusjohtaja

Päivän aikana käytiin läpi tekoälyn mahdollisuuksia, perehdyttiin sen käyttöön eri rooleissa, treenattiin erilaista promptaamista käytännössä ja pureuduttiin siihen, miten se voi auttaa purkamaan vanhaa koodia ja laatimaan dokumentaatiota tai tarjouksia. Tutkimme myös mahdollisuuksia korvata perinteistä sisäistä tiedonhakua Copilotin kanssa keskustelemalla.

“Pienetkin kokeilut voivat paljastaa yllättäviä hyötyjä ja varmistaa, että pysyt kilpailukykyisenä. Kysy itseltäsi: ”Voisiko tekoäly hoitaa tämän osan työstäni paremmin tai nopeammin?”

Koulutuksesta käytäntöön

AI Roadshow oli konkreettinen osoitus siitä, miten tekoälyä voi viedä osaksi organisaation osaamista käytännön tasolla. Osallistujat saivat käyttöönsä Microsoft Copilot -lisenssin, pääsivät kokeilemaan työkaluja käytännössä ja jakamaan havaintojaan kollegoiden kanssa. Päivän aikana identifioitiin useita konkreettisia käyttötapauksia, esimerkiksi keskustelevat AI-avustajat eri tarpeisiin sekä automaatio- ja laadunvarmistusbotit jatkuvien palveluiden tueksi.

”Tämä on yksi monista tavoista, joilla HiQ:lla arkipäiväistetään tekoälyn käyttöä oikeastaan kaikessa tekemisessä, missä sillä ylipäätään voi ja saa olla sijaa. Työpajakoulutus on oivallinen tapa houkutella ihmiset etätöistä kanssakäymisiin kasvotusten toistensa ja tekoälyn kanssa”, kertoo AI, Data ja Automaatio –palvelualueen johtaja Mikko Sairio.

AI Roadshow jatkuu vielä online-tapahtumina, jotta kaikki paikasta ja ajasta riippumatta pääsevät mukaan tekoälyjunaan.

“Uskomme, että aito muutos syntyy siitä, kun kaikki organisaatiossa roolista ja työvuosista riippumatta kohtaavat AI:n ja ottavat sitä haltuun yhdessä. AI Roadshow on osa tätä matkaa: askel kerrallaan, yhdessä.”

Lisää aiheesta: