Yhteishenkeä ja hyvää fiilistä: Esittelyssä HiQ:n kulttuuri- ja liikuntakerho Hikuli

HiQ:n suosittu hyvän fiiliksen kulttuuri- ja liikuntakerho Hikuli esittäytyy. Tarjolla on todellakin jokaiselle jotakin.

Yhteishenkeä ja hyvää fiilistä

Hikuli eli HiQ:n kulttuuri- ja liikuntakerho tarjoaa vapaa-ajan vietettä kaikille HiQ:n työntekijöille. Kerho on ollut toiminnassa menestyksekkäästi useita vuosia. Mukaan mahtuu monenlaisia lajikokeiluja, yhdessä hikoilua, kulttuuririentoja ja rentoja kohtaamisia. Tärkeämpää kuin yksittäiset tapahtumat onkin hieno yhdessä tekemisen meininki.

Power to the people

Hikulin idea on ’power to the people’. Kuka tahansa HiQ:lla työskentelevä saa järjestää lähes mitä vaan, kunhan saa kymmenisen kollegaansa innostumaan asiasta. Järjestelyt voi hoitaa työajalla. Tällä mallilla on mahdollista toteuttaa jokaiselle jotakin mielekästä yhdessä tekemistä.

HiQ:n joukkue Levin Arctic Challengessa, johon Hikuli järjestää osallistumisen kaksi kertaa vuodessa.
HiQ:n joukkue Levin Arctic Challengessa, johon Hikuli järjestää osallistumisen kaksi kertaa vuodessa.

Työkaverit tutuksi

Hikulilaiset viihtyvät sekä ympäri vuoden jatkuvilla säännöllisillä urheilutunneilla (Hikulin jatkuvat palvelut) sekä yksittäisissä lajikokeiluissa, kulttuuri-, musiikki- ja urheilutapahtumissa. Hikulin tapahtumatarjontaa ei ole rajattu millään tavalla. Tavoitteena on, että kerho tarjoaa kiinnostuksen kohteista tai kuntotasosta riippumatta jokaiselle hiqlaiselle jotakin kiinnostavaa. Kerho on loistava foorumi tutustua paremmin työkavereihin. HiQ:lla on Suomessa noin 250 työntekijää, joten kaikki eivät tietenkään tee töitä kaikkien kanssa. Osa porukasta myös työskentelee pääosin asiakkaiden toimipisteissä. Tapahtumien puitteissa on mukavaa tutustua kollegoihin, joihin ei muuten toimistolla tulisi törmänneeksi.

HiQ:n perinteinen golf-kisa 2020.
HiQ:n perinteinen golf-kisa 2020.

Jatkuvat palvelut

Tällä hetkellä Hikulin jatkuvat palvelut ovat hyvin urheilupainotteisia: Esport Centerissä järjestetään salibandya ja Technopoliksen kuntosalilla pidetään kerran viikossa circuit-tunti. Mikäpä olisi toimistotyöntekijälle parempaa kuin kunnon säännöllinen hikijumppa! Jos hikoilu ei niin innosta, niin ei hätää: olutpiiri kokoontuu osallistujien tuomien erikoisoluiden parissa ja kakkupiirissä pääset haastamaan leivontakykysi ja maistamaan herkullisia tuotoksia.

Uusia elämyksiä kulttuuririennoissa ja lajikokeilujen parissa

Hikulin lajikokeilujen parissa voi tutustua vapaa-ajan viettotapoihin, joiden piiriin ei ehkä muuten tulisi eksyttyä. Vuosien saatossa hikulilaiset ovat muun muassa ihastelleet oopperaa, vetreytyneet joogaamalla, lasketelleet (vain yksi polvi hajosi), tehneet konserttimatkoja, golfanneet, osallistuneet kuntoilutapahtumiin ja turnauksiin sekä teemaristeilleet Itämerellä. Vain muutamia mainitaksemme HiQ vakuuttaa kerholaiset kattavasti eli vähän jännempiinkin lajikokeiluihin voi lähteä huoletta. Miten olisi vaikka laskuvarjohyppy tai ralli? Jos mieleistä tapahtumaa tai liikuntatuntia ei löydy, kuka tahansa hiqlainen voi järjestää sellaisen itse.

Kiinnostaisiko sinua liittyä osaksi HiQ:ta?

Voit olla suoraan yhteydessä HR Manager Tiina Laaksoseen, tiina.laaksonen@hiq.fi. Katso myös kaikki avoimet työpaikkamme.

Ihmiset & kulttuuri

Ihmiset & kulttuuri

HiQ People
Sirkustaiteilijasta ohjelmistokehittäjäksi: HiQ:n Henkka nauttii oudoista haasteista
HiQ People
“Työ joustaa elämän mukaan, eikä pelkästään toisin päin”
HiQ People
Itselle sopivin urapolku voi syntyä kokeilemalla
HiQ People
“Mato, tule katsomaan – Täällä on naispuolinen nörtti!”
Uutiskirje

Tilaa HiQ:n uutiskirje