Minna Lindholmin 100 ensimmäistä päivää toimitusjohtajana: “Älä aliarvioi innovatiivisuuden, innostumisen ja rohkeuden voimaa tiimeissä"

Mikä yllätti HiQ Oy:n toimitusjohtajan ensimmäisinä työkuukausina, ja millaisen jäljen hän haluaa jättää? Minna Lindholm jakaa ajatuksiaan johtamisesta ja menestyksestä.

HiQ:n toimitusjohtaja Minna Lindholm myöntää, että hän tiesi HiQ:sta alussa melko vähän. High tech-yrityksen luotsaaminen oli kuitenkin inspiroiva mahdollisuus, johon hän halusi tarttua. Päivä päivältä kuva HiQ:sta on vain parantunut.

“Allekirjoitan täysin asiakkaidemme ja markkinoiden näkemykset: meillä on erinomaisia konsultteja, jotka tekevät loistavaa työtä ja todellinen "wow”-efekti. Tuntemattomuutemme on mahdollisuus luoda jotain todella erityistä, ja on kunnia saada olla mukana rakentamassa asiakkaidemme menestystarinaa. Olipa kyse osaajista, projekteista tai osa-alueista, joilla olemme huippuja, niistä on välitettävä enemmän tietoa maailmalle”, Lindholm sanoo.

Meillä on erinomaisia konsultteja, jotka tekevät loistavaa työtä, ja todellinen "wow”-efekti. Tuntemattomuutemme on mahdollisuus luoda jotain todella erityistä, ja on kunnia saada olla mukana rakentamassa asiakkaidemme menestystarinaa.

Managing Director

Minna Lindholm

Viisaus on ammennettava organisaation ihmisiltä

Johdon antama tuki ilahduttaa Lindholmia, sillä se antaa uskoa ja luo mahdollisuuksia panostaa vielä voimakkaammin konsulttiemme osaamiseen ja kilpailukyvyn parantamiseen. Hänestä on kuitenkin vanhakantaista ajatella, että viisaus asuisi pelkästään johtoportaassa.

“Hyvin läsnä oleva johtajuus ei toimi, jos ihmisiä pitää pakottaa töihin. Luottamus on johtamisen perusta, ja se rakentuu aitoon vuorovaikutukseen, avoimeen viestintään ja työntekijöiden kuuntelemiseen. Jos ihmisiin ei luoteta, he eivät myöskään luota johtajiinsa. Tämä heikentää työyhteisön ilmapiiriä ja vaikeuttaa tavoitteiden saavuttamista”, Lindholm sanoo.

“Viisaus on ammennettava organisaation ihmisiltä osallistamalla ja kysymällä heidän mielipiteitään. Se on tapa osoittaa arvostusta ja kriittistä yhteisen tulevaisuuden rakentamisessa.”

Keskustelut hiqlaisten kanssa ovat olleet erityisen hedelmällisiä ja inspiroivia.

“Lyhyessä ajassa olemme saaneet aikaan pieniä mutta merkityksellisiä muutoksia. Olemme esimerkiksi luoneet paremmat edellytykset operatiivisen johdon toiminnalle ja keskittyneet viikkojohtamiseen, asiakaskeskeisyyden lisäämiseen sekä yrityskauppojen jälkeiseen muutosjohtamiseen. Lisäksi olemme kuunnelleet asiakkaidemme palautetta siitä, missä voisimme auttaa heitä vielä enemmän”, Lindholm kertoo.

HiQ-arvot osana johtamisfilosofiaa: joy, responsibility, simplicity, results

Lindholm näkee HiQ:n arvot – ilo, vastuu, yksinkertaisuus ja tulokset – yrityksen kompassina, jotka ohjaavat kohti innovatiivisia ratkaisuja ja kestävää menestystä.

“Yhdessä luomme inspiroivan työympäristön, jossa työntekijät voivat kasvaa ja menestyä, asiakkaat tuntevat olonsa arvostetuiksi, ja yhteiskunta hyötyy osaamistamme. Se antaa yritykselle edellytykset menestyä. Kun yhdistämme intohimomme, energian, luottamuksen ja ylpeyden, voimme ylittää odotuksemme ja luoda innovaatioita, jotka muuttavat maailmaa."

Arvoihin sisältyvät myös Lindholmin johtamisfilosofian kulmakivet: tiimityö, autonomian ja vastuun tasapaino sekä valmentava ote. HiQ:ssa kuullaan omia työntekijöitä ja pyritään luomaan psykologista turvallisuutta sekä avoimuuden kulttuuria.

“Kannustamme yhteistyöhön, vastuunottoon, iloon ja erinomaisuuteen – toisin sanoen elämään täysillä arvojemme mukaisesti. Intohimo sytyttää ideamme, energia vie meidät eteenpäin, luottamus yhdistää meidät tiimiksi, ja ylpeys motivoi meitä tavoittelemaan huippuosaamista.”

Joy: “Myönteisyys on aina hyvä lähtökohta, mutta sen luominen lähtee yksilöistä.”

“On aina hyvä lähestyä vaikeitakin asioita positiivisuuden kautta ja uskoen siihen, että muilla on hyvät aikeet”, Lindholm pohtii.

Ilo näkyy konkreettisesti hiqlaisissa ja arjen vuorovaikutuksessa, ja myönteisyyden luomisessa ja ylläpidossa vastuu on jokaisella.

“Rakennamme nyt yhteistä HiQ:ta muutosjohtamisen ja yritysjärjestelyiden keskellä. Kolmen eri yrityksen yhdistyminen tuo meidät yhä lähemmäs toisiamme, ja haluan rakentaa yrityksen, jossa yhteistyöhenki on vahva. Emme tavoittele vastakkainasettelua tai "cowboy-kulttuuria", vaan pyrimme luomaan mahdollisuudet tiimien huippusuorituksille. Se on kestävämpi ja palkitsevampi tapa menestyä, mutta vaatii vahvaa yhteistyötä, luottamusta ja jatkuvaa kehitystä.”

Ilo ja myönteisyys eivät rajoitu vain työkulttuuriin, vaan näkyvät myös asiakkaiden kanssa tehtävässä yhteistyössä.

“Olemme raikas tuuli, joka herättelee ja inspiroi muita. Pyrimme jatkuvasti keksimään tapoja tehdä maailmasta parempi paikka”, Lindholm toteaa.

Yhdessä luomme inspiroivan työympäristön, jossa työntekijät voivat kasvaa ja menestyä, asiakkaat tuntevat olonsa arvostetuiksi, ja yhteiskunta hyötyy osaamistamme.

Managing Director

Minna Lindholm

Responsibility: “Uskon autonomiaan ja vastuun antamiseen.”

Vastuu on moniulotteista. Yhtäältä jokaisella on oma rooli ja alue, josta on pidettävä huoli. Toisaalta vastuu on luottamusta siihen, että jokainen hoitaa oman tonttinsa pieteetillä ilman erillistä valvontaa.

“Vastuuta siis annetaan, mutta sitä myös proaktiivisesti otetaan. Jokaisessa meistä on potentiaalia loistaa kirkkaasti kuin tähti. Kun uskomme ihmisiin ja tarjoamme heille mahdollisuuksia, he löytävät sisällään voimaa, josta eivät ole aiemmin tienneet. He eivät ainoastaan täytä odotuksia, vaan ylittävät ne moninkertaisesti. Kun luomme ympäristön, jossa ihmiset uskaltavat unelmoida suuresti, heistä tulee todellisia innovaattoreita. He eivät pelkää epäonnistumista, vaan näkevät sen mahdollisuutena kasvaa ”, Lindholm sanoo.

Jokaisessa meistä on potentiaalia loistaa kirkkaasti kuin tähti. Kun uskomme ihmisiin ja tarjoamme heille mahdollisuuksia, he löytävät sisällään voimaa, josta eivät ole aiemmin tienneet. He eivät ainoastaan täytä odotuksia, vaan ylittävät ne moninkertaisesti.

Managing Director

Minna Lindholm

Vastuullisuus ulottuu myös asiakkaisiin: aina voi luottaa siihen, että HiQ:n palvelu vastaa odotuksiin ja jopa ylittää ne.

“Emme epäröi tarttua epäselviinkään tilanteisiin: nostamme käden pystyyn ja toteamme, että lähdemme mielellämme selvittämään asiaa tarkemmin.”

Simplicity: “Yksinkertaisuus ei tarkoita huonoa tai vajavaista, vaan timanttista.”

Elämme kompleksisessa maailmassa, jossa yksinkertaisuus on valtavan arvokasta. Se ei siis Lindholmin mielestä tarkoita puutteellisuutta, vaan päinvastoin timanttisuutta.

“On helppo rakentaa monimutkaisia IT-järjestelmiä, jotka vilisevät tarpeettomia toiminnallisuuksia. HiQ pyrkii kuitenkin jatkuvasti yksinkertaistamaan monimutkaisia kokonaisuuksia, ratkaisuja ja teknologioita, jotta asiakkaamme saavat parhaat mahdolliset ratkaisut omaan liiketoimintaansa, ja lisäksi paremman asiakaskokemuksen.”

Results: “Huippusuoritusten tavoittelu ei ole itseisarvo.”

“HiQ on mahdottoman hieno yritys, jolla on edellytykset kasvaa vieläkin suuremmaksi. Tulokset syntyvät kuitenkin vision ja arvojemme kautta”, Lindholm painottaa.

Huippusuoritusten tavoittelu ei ole itseisarvo, vaan jokaisen panostuksen on kuljetettava kohti yhteistä päämäärää.

“Kun arvot ovat kirkkaat ja visio selkeä, tiedämme tavoitteet, joita kohti kuljemme. Ja tietysti, mitä enemmän yhteistyötä teemme hienojen asiakkaidemme kanssa, sitä paremmaksi voimme kehittyä.”

Mielipide & näkemys

Mielipide & näkemys

AI-ajatuksia, osa 3
Miltä näyttää uusi tekoälyinfrastruktuuri ja yritysteknologian tulevaisuus?
AI-ajatuksia, osa 2
Onko datasi koskematon kultakaivos? Näin tekoälytrendit muuttavat tulevaisuuden liiketoimintaa
Atlassian
HiQ rakentaa Suomen kovinta Atlassian-tiimiä haastamaan markkinajohtajia ja laajentamaan palveluvalikoimaa
AI-ajatuksia, osa 1
Reittiopas AI-vallankumoukseen – strateginen kulma generatiiviseen tekoälyyn