“Työ joustaa elämän mukaan, eikä pelkästään toisin päin”
HiQ:n HR-asiantuntija Liinu Pääkkölä suorittaa töiden ohessa maisterintutkintoa. Joustava työkulttuuri mahdollistaa tasapainoilun työnteon ja opiskelun välillä.
Liinu oli reilaamassa Euroopassa ja Afrikassa, kun hänen ystävänsä vinkkasi HR-traineen paikasta HiQ:lla. Haastatteluun Liinu osallistui etänä berliiniläisestä hotellihuoneesta käsin. Oulun kauppakorkeakoulussa opiskeleva Liinu uskoi, että monipuolinen rooli henkilöstöhallinnon parissa kerryttäisi arvokasta kokemusta tulevaa työuraa ajatellen.
“Saan kokeilla monipuolisesti sellaisiakin asioita, jotka eivät ole suoraan omalla tontilla. Olen päässyt oppimaan rekrytoinnin ja headhuntingin ohella myös minua erityisesti kiinnostavista aiheista kuten rekrytointimarkkinoinnista ja työnantajamielikuvan kehittämisestä. Esihenkilölläni Tiinalla on valtava merkitys: hän on äärimmäisen kannustava ja varmistaa, että saamme kehittyä ja tehdä aidosti itseä kiinnostavia asioita”, Liinu pohtii.
Liinun harjoittelu sujui hyvin, ja heti sen jälkeen Liinu saikin vakinaisen työpaikan HR-asiantuntijana. Opinnot jatkuvat työnteon ohessa. Joustava työkulttuuri mahdollistaa työn ja opiskelun yhteensovittamisen: halutessaan voi tehdä kevennettyä työviikkoa ja keskittyä tenttiviikkoihin.
Moni muukin valitsee tehdä lyhennettyä työaikaa, ja se onkin useimmiten helposti järjesteltävissä. Joustava työaika mahdollistaa myös sen, että vaikka Liinu tekeekin pääasiassa täyttä työviikkoa, voi välissä tehdä muutaman 6h työpäivän. Yksittäisten tai useampien työpäivien keventäminen on Liinusta yksi parhaista asioista, mitä joustavuus mahdollistaa.
“Opinnot etenevät samalla ku pääsen tekemään töitä omilla ehdoillani, mikä on mahtava juttu. Kouluni on Oulussa, mutta suoritan opintoja pääsääntöisesti etänä. Joskus tenttejä on kuitenkin paikan päällä, ja silloin voin tehdä esimerkiksi haastatteluita etäyhteyksien kautta”, kuvailee Liinu.
Parasta HiQ:lla työskentelyssä on se, että työ joustaa muun elämän mukana, eikä pelkästään toisinpäin. Voit olla kunnianhimoinen työtäsi kohtaan ilman, että se vie koko elämän.
Liinu Pääkkölä
Recruitment & HR
Joustavan työajan lisäksi myös työn teon paikka on pääosin hiqlaisten itse päätettävissä. Asiakastöissä joskus toki edellytetään tietyssä paikassa työskentelyä, mutta yleensä ei ole mitään väliä, mistä työ tehdään – kunhan se tehdään. Vapaa etätyöpolitiikka mahdollistaa myös sen, että töitä voi tehdä myös reissusta käsin. Viime kesänä Liinu lähti kollegoidensa kanssa hetken mielijohteesta viikoksi Espanjaan etätöihin. Idea saatiin aamulla, ja myöhään illalla he olivatkin jo kohteessa.
“Ajattelimme yhdessä, että nyt on hyvä sauma lähteä etätöihin, kun kalenteri oli hieman väljempi. Lopulta viikko oli etenkin omalta osaltani todella työntäyteinen ja työhaastatteluitakin tuli lopulta kalenteriin noin 15 kappaletta. Onneksi ne hoituivat hyvin etänäkin, ja työpäivien jälkeen oli ihana nauttia Espanjan kesästä.”
Etätyöskentelymahdollisuus on kuulunut HiQ:n kulttuuriin jo pitkään, mikäli asiakastyö vain on sen sallinut. Moni kokee tarvitsevansa myös pidempää jaksoa auringossa Suomen synkkinä talvikuukausina. Ulkomailta käsin työskentely onnistuukin yleensä helposti, etenkin EU-alueella.
Lähityössäkin on toki puolensa, ja kollegoita on kiva tavata paitsi työn, myös muiden aktiviteettien ääressä. Toimistolla Liinu käy usein 3–4 kertaa viikossa ja osallistuu aktiivisesti toimiston tapahtumiin ja kerhoihin, kuten tennisvalmennukseen ja karaokekerhoon. Vuosien varrella on toteutettu monenlaisia lajikokeiluja, kulttuuririentoja ja rentoja kohtaamisia. Tuoreimpana tapahtumana järjestettiin Paint & Wine -tapahtuma, jossa päästiin maalaamaan abstraktia taidetta ja juomaan yhdessä viiniä.
”Tapahtumien avulla on päässyt tutustumaan niihinkin työkavereihin, joiden kanssa ei muuten tule työskenneltyä. Yhteisöllisyys ja avoin, rento ilmapiiri on mielestäni yksi arvokkaimmista yrityskulttuurimme osista, joka myös erottaa meidät monista muista. Olen jo pitkään halunnut osallistua Paint & Wine -kurssille, ja kun tilaisuus tarjoutui, olin heti innoissani mukana.”
Yhteisöllisyys ja avoin, rento ilmapiiri on mielestäni yksi arvokkaimmista yrityskulttuurimme osista, joka myös erottaa meidät monista muista.
Liinu Pääkkölä
Recruitment & HR
Kulttuurin ja aktiviteettien lisäksi tärkeää on tietysti myös itse työ. Avoimeksi ja empaattiseksi itseään luonnehtiva Liinu nauttii ihmisläheisestä työstä, jossa aivan tavallinenkin keskustelu voi olla molemmille osapuolille valtavan merkittävä. Parhaat onnistumisen tunteet tulevat silloin, kun Liinu saa hakijat vakuutettua siitä, että he haluavat liittyä juuri HiQ:n porukkaan.
“Etenkin senioritason kehittäjiä pitää etsiä aktiivisesti. On hienoa, kun useiden keskusteluiden jälkeen saan hakijan innostumaan HiQ:n tarjoamasta työpaikasta. IT-maailma on osoittautunut äärimmäisen kiehtovaksi ja ihailen sitä ammattitaitoa ja osaamista, jolla kehittäjät osaavat rakentaa hyvin toimivia, monimutkaisia ja valtaviakin kokonaisuuksia.”
Seuraavien vuosien aikana Liinu haluaisi paitsi valmistua maisteriksi, myös kehittyä rekrytoinnin asiantuntijana. Työpaikka HiQ:lla takaa, että teoreettisten yliopisto-opintojen ohessa hän pääsee syventymään itseään eniten kiinnostaviin aiheisiin, kuten työnantajamielikuvan kehittämiseen, hyvinkin käytännönläheisellä tasolla.
Opiskelu ja töissäkäynti samaan aikaan voi olla kuormittavaa, mutta Liinu uskoo pystyvänsä tasapainoittelemaan niiden välillä. Tavoitteena on priorisoida riittävästi aikaa ja voimavaroja myös muulle elämälle nyt ja tulevaisuudessa.
“Parasta HiQ:lla työskentelyssä on se, että työ joustaa muun elämän mukana, eikä pelkästään toisinpäin. Työ on itselleni tärkeä osa elämää, mutta ei koko elämä. Etenkin nuoremmat ikäpolvet arvostavat yhä enemmän työn ja vapaa-ajan tasapainoa. Voit olla kunnianhimoinen työtäsi kohtaan ilman, että se vie koko elämän.”
Liinun tarina on osa #HiQPeople -juttusarjaa, jossa esitellään hiqlaisten elämäntarinoita ja persoonaa titteleiden takana.