Itselle sopivin urapolku voi syntyä kokeilemalla
Robert Salmi, HiQ:n Designer, on löytänyt urapolkunsa rohkeasti kokeilemalla ja periksiantamattomasti tietoa kahmien.
Opintojensa alkuvaiheessa Robert ei tiennyt, mitä on käyttöliittymäsuunnittelu, saatika että siitä kehkeytyisi hänelle mieluinen ammatti.
Yläasteella ja lukiossa Robert nautti puutöistä ja kuvaamataidosta, mutta ei nähnyt vielä selvää suuntaa tulevaisuuden uralleen. Kun hänen kaverinsa kertoi hakevansa vuonna 2014 Stadin ammattiopistoon painotuotantoassitentiksi, ajatteli Robertkin että ala voisi olla mieleinen.
“En tiennyt yhtään mitä haluaisin tehdä työkseni, mutta valokuvaus ja Photoshopin käyttö oli kiehtonut jo pitkään. Koulussa pääsin oppimaan taittamisesta ja tekemään harjoittelun mainostoimistossa, jossa suunnittelin muun muassa julisteita Tavastian keikoille.”
Ammattiopistosta valmistuttuaan Robert pääsi hyödyntämään taittamiseen liittyvää osaamistaan harjoittelussa Lidlin markkinointitiimissä. Sosiaalisen median kanavat sekä mainos- ja videokuvien tuotanto tulivat tutuiksi, kun Robert oli mukana tuottamassa viikottain julkaistavaa mainoslehteä. Vapaa-ajallaan Robert opetteli HTML-koodia ja alkoi pohtia, miten visuaalista ja teknistä osaamista voisi yhdistää.
Ajatus kyti ja pian Robert hakikin Metropoliaan digitaalisen muotoilun linjalle oppiakseen koodaamista. Robert aloitti ammattikorkeakoulun opinnot syksyllä 2018.
“Metropoliassa keskityin fronttidevaamisen opintoihin, minkä lisäksi tein myös React Fullstack -kurssia. Tavoittelin ensisijaisesti työharjoittelupaikkaa, jossa pääsisin tekemään jotakin koodaukseen liittyvää. Hain yhteensä 40 yritykseen, joista muutaman tarjoama harjoittelu liittyi käyttöliittymäsuunnitteluun. Paikka aukeni työeläkeyhtiö Varmalta.”
Olen oiva esimerkki siitä, että itselle sopivin urapolku voi syntyä kokeilemalla – ilman valmista suuntaa.
Robert Salmi
Designer
Työharjoittelunsa Robert aloitti suunnittelemalla design-systeemin dokumentaatiosisältöjä, mikä osoittautui mielenkiintoiseksi. Hiljalleen käyttöliittymäsuunnittelun ydin alkoi hahmottua Robertille. Kyse ei ollutkaan vaan estetiikasta, vaan verkkosivustojen tulisi olla myös saavutettavia ja kohderyhmälleen helposti käytettäviä.
“Itse käyttöliittymäsuunnittelustahan en tiennyt vielä mitään aloittaessani Varmalla: edes sitä tykkäisinkö alasta. Koulussa olin keskittynyt enemmän koodausopintoihin, joten työhön liittyviä käytäntöjä luin paljon netistä. Huomasin että koodiymmärrys on todella hyödyllistä ongelmanratkaisussa ja tukee visuaalista osaamistani.”
Varman käyttöliittymäsuunnittelijana Robert toimi yli kaksi vuotta, minkä aikana hän myös valmistui Metropoliasta. Tiimin esimiehen suosituksesta Robert haki loppuvuodesta 2022 HiQ:lle designeriksi. Yritys vaikutti mielenkiintoiselta ja jo haastatteluvaiheesta asti Robert koki olonsa tervetulleeksi.
“HiQ:lla panostetaan viihtyvyyteen ja verkostoitumiseen kollegoiden kanssa. Itseopiskelu on tärkeää, mutta organisaatio ja sen ammattilaiset tukevat omaa kehitystä merkittävästi. Pääsen työskentelemään devaajien kanssa ja uusia näkökulmia saa jatkuvasti myös esimerkiksi fronttikompetenssivastaavan järjestämistä tapaamisista”, Robert kertoo.
Tässä työssä eniten kiehtoo jatkuva kehittyminen ja se, että kehittämillämme palveluilla on suora vaikutus jopa kymmeniintuhansiin ihmisiin.
Robert Salmi
Designer
Robert arvostaa kartuttamaansa monipuolista kokemusta, sillä kaikesta voi oppia. Hän odottaa mielenkiinnolla, mitä uutta alan kehitys tuo mukanaan.
“Olen miettinyt, että tuleekohan ala muuttumaan pian ja mitä se tuo omalle kohdalleni mukanaan. Siitä ei nimittäin ole kauaa, kun tein täysin eri juttuja: somea ja taittotöitä. Tällä hetkellä koen, että voisin tehdä käyttöliittymäsuunnittelua pidempäänkin.”
Robert pohtii olevansa oiva esimerkki siitä, että itselle sopivin urapolku voi syntyä kokeilemalla ilman valmista suuntaa. Ilmaiseksi tavoitteisiin ei kuitenkaan päästä.
“Omia vahvuuksiani on varmastikin sellainen periksiantamattomuus, että jaksaa hakata päätä seinään ja kaivaa tietoa sekä oppia asioita oma-aloitteisesti. Kun on asia, joka kiinnostaa, niin silloin jaksaa. Tässä työssä eniten kiehtoo jatkuva kehittyminen ja se, että kehittämillämme palveluilla on suora vaikutus jopa kymmeniintuhansiin ihmisiin.”
Kiitos kun luit Robertin tarinan, toivottavasti tykkäsit! Artikkeli on osa #HiQPeople -juttusarjaa, jossa esitellään hiqlaisten elämäntarinoita ja persoonaa titteleiden takana.