Ambientian julkisen sektorin liiketoimintayksikkö osaksi HiQ:ta

Ambientian julkisen sektorin liiketoimintayksiköstä tulee HiQ Public ja se sulautetaan osaksi HiQ:n brändiä. Uuden liiketoiminnan myötä HiQ laajentuu maakuntiin.

HiQ tiedotti vuoden vaihteessa ostaneensa hämeenlinnalaisen Ambientian julkisen sektorin liiketoimintayksikön. Kilpailuviranomainen on nyt hyväksynyt yritysjärjestelyn. Ambientialta ostettu liiketoiminta yhtiöitetään omaksi HiQ Public Oy:ksi ja se sulautetaan osaksi HiQ:n brändiä.

Yrityskaupan mukana HiQ:lle siirtyy 93 osaajaa, jotka ovat esimerkiksi pilvipalveluiden sekä tietoturvan asiantuntijoita.

“HiQ toivottaa Ambientialta siirtyvät julkisen sektorin konsultit lämpimästi tervetulleiksi yhtiöön. Uudet hiq:laiset tuovat mukanaan kriittistä osaamista ja kokemusta julkisista it-toimituksista, mutta myös syvää teknistä osaamista, joka täydentää hienosti HiQ:n olemassa olevaa kyvykkyyttä”, HiQ:n Suomen toimitusjohtaja Janne Ahonen sanoo.

Monet ministeriöt sekä valtion virastot ovat Ambientian julkisen puolen asiakkaita. Yhtiö on vastannut muun muassa tänä vuonna käyttöön otetun avoimuusrekisterin sähköisestä järjestelmästä.

Kaupan jälkeen HiQ:lla on Suomessa noin 280 työntekijää ja sen liikevaihto on noin 50 miljoonaa euroa. Yrityskaupan myötä yhtiö laajenee Helsingistä ja Espoosta maakuntiin: Hämeenlinnaan, Joensuuhun, Kuopioon, Tampereelle ja Turkuun.

Yritysjärjestelyt ovat merkittävä osa HiQ:ta

Viime vuosi ei ollut helppo it-konsultoinnille. Ottaen huomioon haastavan markkinan HiQ:n liiketoiminta kehittyi kuitenkin hyvin. Liikevaihto kasvoi ja tulos parani.

”Vuosi 2024 on lähtenyt mukavasti liikkeelle, vaikka talouden tulvaportit eivät olekaan vielä täysin auenneet. Yrityskaupan myötä saamme lisää tukijalkoja, joiden avulla liiketoiminnan skaalaaminen ja tarvittaessa suurempien kokonaisuuksien toimittaminen mahdollistuu”, Ahonen sanoo.

HiQ pyrkii kasvamaan markkinaa nopeammin. Yritysostoilla on avainasema tavoitteeseen pääsyssä.

Yritysjärjestelyt ylipäänsä ovat olennainen osa HiQ:ta. Ennen Ambientian kauppaa HiQ osti vähittäiskaupan digitaalisiin palveluihin erikoistuneen Lamian vuonna 2021. Elokuun loppuun mennessä yhtiön integrointi osaksi HiQ:ta saadaan päätökseen. Toisaalta yritysrakennetta myös selkeytettiin vuoden vaihteessa niin, että HiQ:n ja integraatioalusta Frendsin liiketoiminnat eriytettiin. Frends on nyt oma yhtiönsä, Frends Technology Oy.

Ahonen kiteyttää: ”Olen ylpeä HiQ:n kehityksestä Suomessa. Strategiset yritysostot tukevat kasvustrategiaamme, jonka muita kulmakiviä ovat esimerkiksi korkea ammattitaito, panostukset tekoälyn ja pilven kaltaisiin kasvualueisiin sekä henkilöstön korkea motivaatio palvella asiakkaitamme.”