LähiTapiola
LähiTapiola selvitti tekoälyn potentiaalin sijoittamisen liiketoiminnassaan
Koulutus ja työpaja kirkastivat LähiTapiolan AI-ideat ja antoivat selkeät suuntaviivat tekoälyn hyödyntämiseen sijoittamisen liiketoiminnassa.
Sijoittamisen palveluiden markkinassa kilpailukykyisinä pysyvät yritykset, jotka tarjoavat laadukasta palvelua, monipuolista valikoimaa, kohtuullista hintaa ja erinomaisia digipalveluita. Siksi LähiTapiolan sijoittamisen liiketoiminta kaipasi ymmärrystä tekoälystä ja sen käyttökohteista omassa liiketoiminnassaan, mukaan lukien digipalveluiden uudistamisessa.
”AI-työpaja osui meille täydelliseen hetkeen. Uudistamme jatkuvasti liiketoimintaamme, ja tulevina vuosina panostamme erityisesti digipalveluiden kehittämiseen. Siksi halusimme selvittää paitsi tekoälyn käyttömahdollisuuksia eri prosessiosiin ja -kokonaisuuksiin, myös sen mahdollisia hyötyjä sijoittamisen asiakkaillemme”, kertoo Robert Baringi, LähiTapiolan sijoittamisen digipalveluiden liiketoimintaomistaja.
HiQ järjesti LähiTapiolalle koulutuksen generatiivisesta tekoälystä ja työpajan, jossa LähiTapiolan tekoälyyn liittyvät ajatukset kypsytettiin konkreettisiksi arvoa tuottaviksi aihioiksi.
“Työpajassa ajatuskaaos tiivistyi selkeäksi käyttötapausten shortlistiksi. HiQ ei tyrkyttänyt AI-ratkaisuja, vaan auttoi meitä jalostamaan omia ideoitamme ja kasvattamaan ymmärrystä tekoälyn mahdollisuuksista juuri meillä.”
Haaste: Ideoiden määrä ja yhteisen termistön puute aiheutti päällekkäistä työtä
LähiTapiolalla oli jo valmiiksi paljon ajatuksia siitä, mitä tekoäly voisi heidän liiketoiminnassaan tarkoittaa. Ideoihin tarttuminen oli kuitenkin ollut haastavaa, koska yhteinen kieli niistä puhumiseen puuttui.
”Kun jokainen ymmärtää tekoälyn vähän eri tavalla, syntyy helposti väärinymmärryksiä ja päällekkäistä työtä. Koulutuksen ja työpajan yhdistelmä antoi LähiTapiolalle yhteiset termit tekoälystä puhumiseen. Lisäksi loimme ympäristön, jossa jäsentää ja jalostaa ideat liiketoimintaa tukeviksi aihioiksi”, kertoo koulutuksen vetänyt Jonas Pomoell, HiQ:n AI Lead Consultant.
Työpaja ei ollut ensimmäinen LähiTapiolan ja HiQ:n yhteinen projekti, sillä yhteistyötä on tehty jo vuodesta 2014 saakka.
“Tämä markkina ja toimiala on tiukasti säädelty. Koemme äärimmäisen tärkeäksi, että kumppanimme ymmärtää liiketoimintaa ja sen jatkuvasti lisääntyvää sääntelyä, mutta yhteistyön ansiosta myös taustaamme ja historiaamme. Se on ehdoton valtti HiQ:lle”, Baringi toteaa.
Työpajassa ajatuskaaos tiivistyi selkeäksi käyttötapausten shortlistiksi. HiQ auttoi meitä jalostamaan omia ideoitamme ja kasvattamaan ymmärrystä tekoälyn mahdollisuuksista juuri meillä.
Robert Baringi
sijoittamisen digipalveluiden liiketoimintaomistaja, LähiTapiola
Ratkaisu: Koulutus loi yhteisen pohjan AI-ideoiden jalostamiselle
Tiiviskurssimainen koulutus tekoälyyn valotti AI:n ja generatiivisen tekoälyn (GenAI) toimintaa ja eritteli avoimesti sekä niiden vahvuudet että heikkoudet.
”Saman tiedon omatoimiseen etsimiseen ja omaksumiseen olisi kulunut päiviä, ja siltikin kaikilla olisi ollut eri näkemys tekoälystä ja sen mahdollisuuksista. Jonas kiteytti kokonaisuuden helposti sulavaan muotoon ja myös herätteli meitä työpajan vaatimaan ajatustyöhön”, Baringi kertoo.
”Erityisesti mieleen jäi, että kaikkea tekoälyyn liittyvää ei tarvitse ajatella tekevänsä kertarysäyksellä valmiiksi. Voi lähteä kokeilemaan ja rakentamaan omaa kokonaisuutta erehdysten ja oppimisen kautta.”
Ratkaisu: Työpaja kirkasti ajatukset, taltutti ideaviidakon ja antoi selkeät suuntaviivat tuleville toimenpiteille
Työpajaosuudessa LähiTapiolalle luotiin ympäristö, jossa keskustelu, harjoitukset ja jämäkkä fasilitointi tukivat ideoiden jäsentelyä ja jalostamista liiketoiminnan tueksi. Fasilitoinnista vastasi HiQ:n palvelumuotoilija Eveliina Kinnari.
”Alkuun halusimme kapea-alaisesti apua vain raportoinnin kehittämiseen. HiQ sai meidät kuitenkin laajentamaan ajatteluamme. Näkökulmat jaettiin kolmeen luokkaan ja ajatukset jäsenneltiin teemoittain sisäisten prosessien, asiakastarjonnan ja arkipäivän työvälineiden ympärille”, Baringi kertoo.
Sisäisiin prosesseihin kuuluvat esimerkiksi riskienhallinnan prosessien tehostaminen data-analyysin avulla, asiakastarjontaan uudenlaiset ja monipuolisemmat analyysi- ja raportointimahdollisuudet, ja arkipäivän työvälineisiin esimerkiksi ChatGPT- tai Microsoft CoPilot-liitännäiset ratkaisut.
Tunnistimme ja erittelimme prosessien osia, joissa AI voisi tuoda lisäarvoa sekä sisäiseen työhön että suoraan asiakkaille. Ideat tulivat meiltä, mutta HiQ auttoi selkeyttämään ja jalostamaan ne konkretiaksi.
Robert Baringi
sijoittamisen digipalveluiden liiketoimintaomistaja, LähiTapiola
Ratkaisu: GenAI:n harkittu hyödyntäminen tiukan sääntelyn puitteissa
”Asiakas haluaa tietää, mitä hänen sijoituksilleen kuuluu juuri nyt, ei miltä ne näyttivät eilen tai viime viikolla. Sijoittamiseen liittyvää raportointia on tarjottava mahdollisimman nopeasti ja reaaliaikaisesti, ja siinä tekoäly voi auttaa”, Baringi kertoo.
Generatiivinen tekoäly on hyvä datan visualisoinnissa ja auki selittämisessä. Sen avulla voi esimerkiksi automatisoida katsausten tekemisen ja toimittamisen asiakkaille. Tekoälyä ei kuitenkaan voi hyödyntää varauksetta missä tahansa prosessin osassa.
”On päivänselvää, että tietosuoja- ja turva tulee olla vahvasti integroitu osaksi toimintaamme ja sen kehittämistä, koska käsittelemme valtavia määriä sensitiivistä asiakasdataa. Siksi tekoälyn käyttökohteita arvioidaan tarkoin ennen niiden toimeenpanoa.”
Pomoellin mukaan yksi avain tekoälyn turvalliseen ja harkittuun käyttöön on pitää sitä avustajana, ei päätöksentekijänä.
”Tekoälyä ei käytetä vain käyttämisen ilosta, vaan harkitaan mihin se parhaiten soveltuu. Se voi esimerkiksi auttaa täyttämään tietoja tai luoda tukiprosesseja, mutta lopuksi asiakaspalvelija tarkistaa tiedot itse.”
Ratkaisu: Tietokoneeton työpaja buustasi luovuutta, keskittymistä ja onnistumista
Työpajan osallistujat valittiin moniammatillisesti aina asiakaspalvelusta liiketoimintajohtoon ja ICT-osaajiin. Eri näkökulmien edustajien kesken syntyi hedelmällistä keskustelua.
HiQ:n Jonas Pomoell kannusti työskentelemään ilman tietokoneita tai puhelimia. Läsnäolon ja laitteettomuuden lähestymistapa vahvisti keskittymistä ja edisti luovuutta.
”Näin monitahoiset aiheet kaipasivat saman pöydän ääreen istumista ja kaikkien jakamatonta huomiota. Kasvokkainen vuorovaikutus ja fasilitoitu työpaja johtivat siihen, että ideoita pulppusi. Lähityöskentely loi uniikit puitteet keskittymiselle, luovuudella ja eri näkökulmien vaihdolle – eli siis onnistumiselle”, Baringi kertoo.
Tulos: Lyhytlista tekoälyn käyttökohteista ja eväät AI-kokeilujen toteutukseen
Koulutuksen ja työpajan lopputuloksena LähiTapiola sai yhteenvedon käyttötapauksista, joissa tekoäly voi tehostaa ja tukea sijoittamisen liiketoimintaa.
”Ideat tulivat meiltä, mutta HiQ auttoi selkeyttämään ja jalostamaan ne konkretiaksi. Tunnistimme ja erittelimme prosessien osia, joissa AI voisi tuoda lisäarvoa sekä sisäiseen työhön että suoraan asiakkaille. Näillä eväillä voimme lähteä toteuttamaan tekoälykokeiluja suunnitelmallisesti ja järjestelmällisesti”, Baringi kertoo.
Kattavassa ja tarkassa loppuraportissa HiQ kokosi työpajan annit jäsenneltyyn muotoon. Raportti ja siinä eritellyt käyttökohteet toimivat myös pohjana LähiTapiolan vuosisuunnittelussa.
Baringi kiittelee HiQ:ta proaktiivisesta ja tarkkanäköisestä yhteistyöstä.
”Emme edes osanneet pyytää tällaista työpajaa, vaan HiQ huomasi tarpeemme muun keskustelun lomassa ja tarttui niihin. Heillä riittää aina ihmisiä, aikaa ja intoa palvella meitä. Sen huomaa, että he haluavat aidosti auttaa meitä eteenpäin.”
Yhteistyö pähkinänkuoressa
- Koulutus AI-ymmärryksen yhdenmukaistamiseksi
- Työpaja ideoiden jalostamiseksi
- Kattava ja tarkka loppuraportti: tunnistetut AI-käyttötapaukset sijoittamisen liiketoiminnassa
- Tulosten esittely LähiTapiolan henkilöstöinfossa