Tunnistamisessa tapahtuu – turvalliset palvelut ovat nyt käytettävämpiä kuin koskaan
Asiakkaat odottavat paljon kirjautumisen helppoudelta ja turvallisuudelta. Yhden toimittajan palveluihin halutaankin yhä useammin kirjautua samoilla tunnuksilla.
Samalla kun markkinat kuhisevat uusista palveluista, on monessa palvelussa edellinen sukupolvi tullut tiensä päähän. Vanhoja palveluita uudistetaan ja niille rakennetaan lisää toiminnallisuuksia sekä kanavia. Erityisesti tunnistautumisen ja identiteetinhallinnan palvelut ovat nousseet ajankohtaiseksi.
Asiakkaat odottavat paljon siltä, kuinka helppoa ja turvallista palveluihin kirjautumisen tulisi olla. Kertakäyttökoodit, salanasanaton kirjautuminen ja paras mahdollinen käytettävyys ovatkin tunnistautumisen tätä päivää. Palvelut eivät ole enää pelkästään verkkosivuja, vaan kirjautumisen pitää onnistua myös esimerkiksi palvelun mobiilisovelluksilla. Yhä useammin kanavat eivät rajoitu edes näihin perinteisiin, vaan saman ratkaisun täytyy tarjota yhtä helppoa kirjautumista esimerkiksi autossa, älyjääkaapissa tai -pesukoneessa. Kaikkien motivaationa on pyrkiä minimoimaan salasanojen määrä ja yhden toimittajan palveluihin halutaankin kirjautua samoilla tunnuksilla.
Myös alustatyyppinen ajattelu on yleistynyt. Yhden palvelun tunnukset voidaan kytkeä toiseen palveluun (esimerkiksi Google-tunnukseen), jolloin kirjautuminen on käyttäjälle mahdollisimman sujuvaa. Taustalla on usein jo pidempään käytössä ollut Open ID Connect -standardi, joka huolehtii luotettavasta identiteetinhallinnasta eri palveluiden välillä liikkuessa.
Hyvä uutinen yrityksille ja organisaatioille on se, että moderneihin Open ID Connect – ja OAuth 2.0 -standardeihin perustuvat tunnistautumispalvelut ovat erittäin kypsiä, kustannustehokkaita ja suoraviivaisesti käyttöönotettavia. Avaimiin perustuvan ratkaisun hyöty on sen turvallisuus ja joustavuus. Samalla ratkaisulla voidaan autentikoida loppukäyttäjien lisäksi myös erilaiset oman palvelun sisäiset sovellukset tai kolmansien osapuolten palvelut.
Kuten monet muutkin ohjelmistokomponentit, myös identiteetin- ja pääsynhallinta kannattaa hankkia pilvestä. Kaikki modernit pilvipalvelut tarjoavat standardiin pohjautuvan ratkaisunsa minimoiden toteutuksen taloudelliset ja tekniset riskit. Toinen vaihtoehto on ostaa identiteetinhallinta palveluna. Markkinoilla on useita toimijoita, kuten Auth0 / Okta, joiden palvelun pystytys tapahtuu verkossa ja jotka voi integroida näppärästi valmiilla kirjastolla. Toteutus on nopea ja helppo, mutta tarjoaa vähemmän hallittavuutta verrattuna räätälöityyn ratkaisuun ja on luonnollisesti kalliimpi operoida. Molemmilla tavoilla hinnoittelu on kuitenkin lähtökohtaisesti läpinäkyvää ja kohtuullista. Se tekee korkealaatuisesta tunnistamisratkaisuista varteenotettavia vaihtoehtoja organisaation tai sovelluksen koosta riippumatta.
Olemassa olevassa palvelussa siirtyminen nykyaikaiseen tunnistamiseen tulee vastaan etenkin palvelukehityksen murrosvaiheissa. Tärkeimpänä on tehdä muutoksesta sujuvaa loppukäyttäjälle. Muutosprosessissa kannattaa panostaa etenkin viestintään ja nähdä kaikki mahdollinen vaiva sen eteen, että käyttäjän siirtyminen uuteen ratkaisuun on helppoa. Asiakkaat jaksavat nähdä vaivan helposti, sillä he arvostavat ja myös vaativat korkeaa tietoturvaa etenkin, kun se yhdistetään entistä joustavampaan kirjautumiseen.
Kömpelön kirjautumisen ei tarvitse olla pullonkaula yrityksen kasvulle.
Vahvista kilpailukykyä modernilla tunnistautumisella
HiQ on ollut mukana toteuttamassa tunnistamisen ja identiteetihallinnan ratkaisuja muun muassa A-klinikalle sekä useissa projekteissa finanssisektorilla. Ota yhteyttä ja autamme rakentamaan tunnistautumisen ja identiteetinhallinnan, joka houkuttelee käyttäjiä, parantaa tietoturvallisuutta sekä mahdollistaa liiketoiminnan ketterän skaalauttamisen.