Ambientian julkisen sektorin liiketoimintayksikkö osaksi HiQ:ta

Teknologiakonsulttiyritys HiQ jatkaa kasvuaan Pohjois-Euroopassa ostamalla Ambientian julkisen sektorin liiketoimintayksikön.

Teknologiakonsulttiyritys HiQ jatkaa kasvuaan Pohjois-Euroopassa ostamalla Ambientian julkisen sektorin liiketoimintayksikön. Kaupan myötä HiQ saa entistä vahvemman aseman Suomen julkisten it-hankkeiden toteuttajana.

Suomen julkinen sektori menestyy hyvin digitalisaation hyödyntämistä mittaavissa vertailuissa. Muutosmatka on kuitenkin yhä käynnissä ja uusia digitaalisia ratkaisuja kaivataan jatkuvasti julkisten toimintojen ja palveluiden kehittämiseksi.

HiQ on tukenut pitkään sekä yksityistä että julkista sektoria räätälöidyissä teknologiaratkaisuissa. Paitsi Ruotsin markkinoilla, myös Suomessa HiQ:lla on vahva jalansija julkisissa palveluissa jo entuudestaan. Pitkäaikaisia asiakkuuksia edustavat esimerkiksi Tulli ja Keva (Kuntien Eläkevakuutus). Yhdistymällä Ambientian arvostetun julkisen sektorin liiketoimintayksikön kanssa HiQ kasvattaa julkisen sektorin palveluitaan huomattavasti.

“Yhdessä Ambientian osaavien konsulttien kanssa pystymme entistä vahvemmin olemaan kokonaisvaltainen kumppani, joka tukee julkista sektoria jatkuvassa digitaalisessa muutoksessa. Yhdistettynä pitkään ja menestyksekkääseen historiaamme julkishallinnon parissa, uskomme oston vahvistavan digitaalisten ratkaisuiden tarjoamiskykyämme entisestään, hyödyttäen lopulta pohjoismaissa asuvia ihmisiä”, arvioi Samuel Skott, HiQ Internationalin toimitusjohtaja.

”HiQ todella arvostaa osaamistamme ja julkisen sektorin liiketoimintayksikkömme saavutuksia. Mikä tärkeintä, HiQ jakaa intohimomme räätälöityjä ja käyttäjäystävällisiä digitaalisia ratkaisuja kohtaan. Ambientian julkisen yksikön kasvu on ollut merkittävää ja uskomme, että HiQ:n konserni luo entistä vankemmat resurssit tulevaisuuden kasvulle ja kehitykselle. Ambientia, The Future Creation Company, jatkaa keskittymistä menestyksekkääseen liiketoimintaansa vähittäis- ja tukkukaupan, teollisuuden ja palveluiden parissa”, kertoo Johan Sandell, Ambientian toimitusjohtaja.

Ambientian julkisen sektorin liiketoimintayksiköstä siirtyy HiQ:lle lähes sata osaajaa, mikä merkitsee merkittävää liiketoiminnan kasvua Suomessa. Yhteensä HiQ:n konsernissa on 2 000 työntekijää. Toimialaosaamisen ohella Ambientian julkisen sektorin liiketoimintayksikkö vahvistaa HiQ:n osaamista esimerkiksi ohjelmistokehityksessä, kyberturvallisuudessa, DevOps:ssa ja pilvipalveluissa. Ambientian asiakkaita ovat esimerkiksi Valtori, Helsingin kaupunki ja Ulkoministeriö.

“Olemme innoissamme saadessamme toivottaa Ambientian konsultit tervetulleiksi HiQ:lle. Kulttuurimme ovat yhteensopivia: Molemmat vaalivat pitkiä asiakassuhteita ja räätälöityjä ratkaisuja, jotka takaavat digitaalisen yhteiskunnan tulevaisuuden kehityksen”, kertoo Janne Ahonen, HiQ Oy:n toimitusjohtaja.

Yritysoston toteutuminen on yleisten sulkemisehtojen alainen ja sen odotetaan tulevan päätökseen tammikuun lopussa. Kaupan toteuduttua Ambientian julkisensektorin liiketoimintayksikön työntekijät siirtyvät osaksi HiQ:n toimintoja ja työskentelevät HiQ:n brändin alla siirtymäajan jälkeen.

Lisätietoja antaa:

Aino Yrjänä, CMO, HiQ Oy, puh. +358 50 4646 245, email etunimi.sukunimi@hiq.fi

Me HiQ:lla yksinkertaistamme ihmisten elämää käyttämällä teknologiaa, designia ja luovuutta älykkäiden ratkaisujen ja yritysten rakentamiseksi. Olemme vakuuttuneita siitä, että teknologiaan panostaminen on paras tapa tehdä maailmasta parempi, kestävämpi, sujuvampi, turvallisempi – ja hauskempi. 

Suomen lisäksi HiQ-konserni palvelee kansainvälisiä markkinoita neljässä eri maassa 11 toimiston ja yli 1900 asiantuntijan voimin. HiQ perustettiin vuonna 1995 ja vuodesta 2020 alkaen meidät on omistanut Triton.