HiQ ostaa integraatioihin erikoistuneen Abizko Consultingin – yritys vahvistaa HiQ:n Frends-ratkaisua
HiQ:n tavoitteena on nousta Pohjois-Euroopan johtavaksi teknologia-alan konsulttiyhtiöksi. Tänään konserni kertoo ostavansa ruotsalaisen ohjelmistotalon, Abizko Consultingin, jolla on toimipisteet Tukholmassa, Malmössä ja Örebrossa. Aluksi yritys jatkaa toimintaansa omalla tavaramerkillään, mutta liittyy myöhemmin osaksi HiQ:n Frends-ratkaisua.
– Olen iloinen voidessani toivottaa Abizko Consultingin tervetulleeksi HiQ-perheeseemme tänään, ensimmäisen työviikkoni aikana. Olemme erittäin vaikuttuneita siitä, kuinka yritys on onnistunut luomaan pätevän ja laadukkaan palvelukokonaisuuden lyhyessä ajassa. Olen erityisen iloinen siitä, että yrityskulttuurimme sopivat niin hyvin yhteen, työntekijät viihtyvät yhdessä niin työssä kuin työajan ulkopuolellakin. Näemme, että erilaiset kiinnostuksen kohteet yhdistävät ihmisiä molemmissa organisaatioissa, sanoo Samuel Skott, HiQ:n toimitusjohtaja.
Tukholmassa vuonna 2018 perustettu Abizko Consulting on erikoistunut integraatioihin, ohjelmistokehitykseen, ja Microsoftin teknologioihin. Yrityksen tavoitteena on parantaa asiakasorganisaatioidensa rekrytointia ja arkista vuorovaikutusta myynnin ja toimituspuolen välillä. Nopeasti kasvanut Abizko Consulting on jo yritystaipaleensa alkumetreiltä saakka onnistunut saamaan kiinnostavia toimeksiantoja lukuisilta merkittäviltä asiakkailta, kuten Sandvik, KPA Pension, Skatteverket, Lantmännen ja monia muita.
– Olen uskomattoman ylpeä ja iloinen saadessani tänään kertoa, että meistä tulee osa HiQ:n upeaa yhteisöä. Kun pohdimme, minkä yhtiön kanssa haluaisimme laittaa hynttyyt yhteen, oli HiQ listan ensimmäisenä – sovimme toisillemme täydellisesti. Se on myös meille uskomaton mahdollisuus ja antaa meille mahdollisuuden ottaa seuraavan askeleen yrityksenä. Työntekijöillemme yhdistyminen tarjoaa entistä enemmän mahdollisuuksia, sillä HiQ pystyy tarjoamaan heille jotakin sellaista, mihin emme itse olisi kyenneet, toteaa Krister Skoog, Abizko Consultingin perustaja.
Abizko Consulting on vuodesta 2018 lähtien osoittanut voimakasta kasvua. Yrityksen ensisijaisena tavoitteena on ollut rekrytoida markkinoiden parhaat konsultit, jotka tarjoavat parasta palvelua ja mahdollistavat yrityksen kasvun saavuttamallaan nopeudella. Abizko Consultingilla on toimistot Tukholmassa, Örebrossa ja Malmössä, ja sillä on 18 työntekijää. Aluksi se jatkaa toimintaansa omalla brändillään, mutta ajan myötä siitä tulee osa HiQ:n Frendsiä.
Frends iPaaS on hybridiä IT-ympäristöä varten rakennettu integraatio- ja automaatioalusta. Frends liittää yhteen muutoin erillään olevat järjestelmät ja sovellukset, jotta liiketoimintaprosessin kaikilla osilla on aina pääsy oikeisiin tietoihin oikeaan aikaan. Lisäksi Frends toimii kaiken digitaalisen liiketoiminnan taustapalveluna sekä hyperautomaatioalustana. Abizko Consultingista tulee Ruotsissa toimivan HiQ:n Frends-kehitystiimin ensimmäinen jäsen.
- Olen erittäin iloinen, että Abizko Consulting liittyy HiQ:n ja Frendsiin. Olemme laajentaneet toimintaamme Ruotsissa nopeasti. On siis mahtavaa saada joukkoomme vielä 18 upeaa työntekijää, jotka täydentävät kehitystyötämme myös Suomessa. Abizko Consultingin matka viime vuosien aikana on ollut menestystarina, ja odotamme innolla sen jatkamista yhdessä. He ovat erinomaisia integraatiossa, joten meillä on ilo toivottaa heidät tervetulleeksi tiimiin tänään", sanoo Jukka Rautio, Frendsin ja HiQ Finlandin toimitusjohtaja.
Lisätietoja antaa:
Jukka Rautio, Toimitusjohtaja, HiQ
Puhelin: +358 40 8271142
Sähköposti: jukka.rautio@hiq.fi
Sandra Siljestedt, HiQ:n Head of PR & Communications
Puhelin: (+46) 70 420 00 48
Sähköposti: sandra.siljestedt@hiq.se