Onnellisten integraatiokonsulttien koti

HiQ:n integraatioyksikkö koostuu yli 70 konsultista. Tutustu mikä on HiQ:n konsulttitiimien hyvän hengen ”salaisuus”.

Onnellisten integraatiokonsulttien koti

Työskentelen HiQ:n integraatioyksikön yhdessä konsulttitiimistä. Konsulttitiimit ovat olleet pystyssä tavalla tai toisella, lähes muuttumattomana jo monta kymmentä vuotta. Meille on muodostunut kulttuuri, joka tukee kehittymistä ja yhdessä tekemistä. Kulttuurimme ei ole päälle liimattua huttua, vaan se on syntynyt ajan kuluessa.

Hyvän hengen salaisuus

Minulta on kysytty pariin otteeseen, mikä on hyvän henkemme ”salaisuus”. Uskoisin, että kaikki on toiminnan pitkäaikaisen ja iteratiivisen kehittämisen ansiota ja muodostuu useista eri asioista. Yhdessä tekeminen omissa pientiimeissä - uskon, että tämä on suurimpia asioita, jotka hyvään henkeemme vaikuttavat.

Pientiimit

Meillä integraatioyksikössä on useita yhteismitallisia konsulttitiimiä. Olemme oppineet ajan saatossa ja useamman iteraation kautta, millainen tiimi toimii (meille) parhaiten:

  • se on sopivan kokoinen,

  • se on autonominen ja sisältää tasaisesti erilaisia kompetensseja

  • tiimi istuu yhdessä, ja se pystyy itsenäisesti vastaamaan ja huolehtimaan asiakkaistaan

Konsulttitiimeille ohjataan asiakkuuksia, ja ne saavat itsenäisesti päättää, miten asiakkuutensa hoitavat. Autonomia tuo mukanaan siis myös vastuuta. Mutta juuri tämä vastuu on useimpien mielestä motivoivaa: meihin luotetaan ja me saamme itse päättää, miten palvelemme asiakkaitamme mahdollisimman hyvin.

Konsulttitiimeillä pitää olla yhteinen tavoite, joka on koko yksikön tulos. Olemme menneisyydessä kokeneet, että tiimikohtaiset tavoitteet aiheuttavat vain ”paalutusta” ja osaoptimointia, mikä ei koko yksikön kannalta tuota parasta mahdollista tulosta. Koetamme pitää myös koko yksikön vision kirkkaana kaikkien iexläisten mielessä. Näin, tiimien on helpompaa tehdä oikeita valintoja matkalla kohti yhteistä tavoitetta.

Yhteistyötä ja tiedon jakoa yli tiimirajojen

Toki tiimit tekevät myös yhteistyötä. Isommissa projekteissa työtä pitää usein jakaa yli tiimi rajojen. Pyrimme muutenkin jakamaan tietoa koko yksikön laajuudella. Eri tiimien arkkitehdit, palvelu- ja projektipäälliköt sekä kehittäjät esittelevät säännöllisen epäsäännöllisesti tekemiään projekteja ja hyväksi havaitsemiaan käytäntöjä. Ihan parasta on, kun aloite näihin esityksiin lähtee usein konsulteilta itseltään, eikä kukaan käske tai pyydä heitä esittelemään tekosiaan.

Tiiminvetäjät ovat myös avainroolissa tiedon jaossa: haluamme taata, että työskentelytapamme pysyvät tasaisen laadukkaina koko yksikössä ja kykenemme tarvittaessa tekemään yhteistyötä koko yksikön kesken. Siksi tiiminvetäjät tapaavat säännöllisesti ja kertovat kuulumisia tiimeistä.

Avoin keskustelukulttuuri

Ei meilläkään elo ole aina pelkkää juhlaa ja hyvin rullaavaa integraatiokehittämistä. Mekin mokailemme joskus, ja nykyinen tiimimallimmekin on useamman iteraation tulosta. Mutta onneksi kulttuurimme kannustaa ihmisiä antamaan avoimesti palautetta asioista, jotka eivät toimi, sekä parantamaan tapojamme työskennellä. Minä kutsun tätä positiivisen nillittämisen ilmapiiriksi, ja pidän sitä yksikön hengen kannalta ehkä oleellisimpana asiana.

Kaikkien pitää uskaltaa kertoa oma mielipiteensä, eikä esimies tai yksikön vetäjä saa olla niin pelottava tai etäinen, ettei hänelle uskaltaisi sanoa mieltä vaivaavista asioista.

Yksikön chattiin syntyykin usein pitkiäkin keskusteluja, ja pidämme kuukausittain yhteisiä kyselytunteja, mihin saa tulla juttelemaan mieltä vaivaavista asioista. Nämä kyselytunnit ovat olleet todella suosittuja. Ja kun ihmisille tulee sellainen olo, että asioille tehdäänkin jotain, he antavat palautetta myös jatkossa. Ja pyörä jatkaa pyörimistään.

Contact

Ota yhteyttä ja kysy lisää

Elina Salo
Rekrytointi, Frendselina.salo@hiq.fi+358 45 677 4160