Jani Laitasalo Kekkonen aloittaa liiketoimintajohtajana HiQ:lla

Jani Laitasalo Kekkonen on aloittanut HiQ:n Software Development & Design sekä Managed Services -yksiköiden liiketoimintajohtajana elokuussa 2022.

Jani Laitasalo Kekkonen

Pitkän ja monipuolisen työuransa aikana hän on toiminut muun muassa Creunan toimitusjohtajana Suomessa, Tiedon konsulttina ja johtajana, sekä viimeiseksi Valtin konsultointijohtajana.

“Satuin valmistumaan vuosituhannen alussa ja kun kaverini olivat IT-alla, tunsin että tuohon haluan ehdottomasti mukaan. Halusin olla esittämässä miksi-kysymyksiä.”

Laitasalo Kekkosen ensimmäinen työ alalla oli interaktio- ja konseptisuunnittelija vuonna 2001. Sen jälkeen mies on yhdistänyt teknologiaa ja designia jo yli parikymmentä vuotta. Intohimoista puhuttaessa Laitasalo Kekkonen naurahtaa olevansa varmasti yksi harvoista, joka innostuu esimerkiksi eläkevakuutusjärjestelmistä.

“Itselleni kaikkein palkitsevimpia ovat projektit, joissa teknologialla voidaan luoda parempaa yhteiskuntaa ja maailmaa.”

Laitasalo Kekkonen uskoo, että tulevaisuudessa teknologia-alalla korostuu yhä enemmän käyttäjän tarpeiden ymmärtäminen ja tarve poikkitieteelliselle erityisosaamiselle kasvaa.

“Teknologia-ala tulee paikaksi vaikkapa antropologeille ja filosofeille, joiden avulla opitaan ymmärtämään yhä syvemmin käyttäjiä ja heidän tarpeitaan. Teknologia mahdollistaa paljon, mutta keskeistä on, miksi digitaalista tuotetta tai palvelua tehdään ja miten se vaikuttaa ympäröivään maailmaan.”

HiQ:n toimintaa mies on seurannut mielenkiinnolla jo pidempään. Laitasalo Kekkonen arvioi HiQ:n kuuluvan siihen pieneen joukkoon teknologiayrityksiä, joka kykenee tarjoamaan kattavasti end-to-end-palveluita asiakkaille. Hän arvioi hiqlaiset innokkaiksi, kehittämishaluisiksi ja ammattitaitoisiksi.

“Jatkossakin on tärkeää keskittyä siihen, että pysymme relevantteina ja tarjoamme huippuasiantuntijoille houkuttelevia projekteja. Jotta voimme olla laadukkaita asiakkaillemme, on meidän oltava sitä ensin työntekijöillemme.”

Laitasalo Kekkonen uskoo, että HiQ:n kilpailuetu rekrytointimarkkinoilla on vakaus ja terve tasapaino työelämän ja vapaa-ajan välillä. Jotakin kulttuurista kertonee se, että osa työntekijöistä on ollut talossa jopa 15 tai 20 vuotta.

“Olemme ketterä toimija, joka uudistuu jatkuvasti. Pohja on kuitenkin vakaa, eikä työntekijöiden tarvitse kohdata yhtäkkisiä 180 asteen käännöksiä strategiassa tai muita tuoreempien yrityksien haasteita.”

Yhteys

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä