Taittuvanäyttöisten puhelimien paluu

HiQ:n Senior Software Tester Tuomas analysoi taittuvanäyttöisten puhelimien käytettävyyshaasteita.

Taittuvanäyttöisten puhelimien paluu

"He is the closed circle. He is returning to the beginning."

Aloittaessani HiQ:lla vuonna 2005 oli älypuhelimien aika vasta hiljalleen alkamassa. Taskussani kulki näppärän kokoinen simpukkamallinen kännykkä, jonka edistyneempiä ominaisuuksia olivat kankea WAP-selain ja polyfoniset soittoäänet.

Samaan aikaan alansa huippua edusti toiseen suuntaan taittuva, täydellä QWERTY näppäimistöllä varustettu Nokia 9500 Communicator. Sellaiseen ei ollut varaa vastavalmistuneella insinöörillä.

Vähänpä silloin tiesin, että reilut puolitoista vuosikymmentä myöhemmin taittuvat puhelimet tulisivat takaisin. Taittuvalla näytöllä olevia puhelimia valmistaa taas ainakin Samsung, Huawei, Xiaomi ja Motorola. Googleltakin on huhujen mukaan tulossa oma taittuvanäyttöinen puhelin, ellei useampikin – ehkä jopa tänä vuonna.

Ei innovaatioita ilman kasvukipuja

Samsung julkaisi ensimmäisen taittuvanäyttöisen Fold-puhelimensa kaksi vuotta sitten. Varsinkin ensimmäistä mallia piinasivat muutamat tekniset kömpelyydet sekä ennen kaikkea vahinkoaltis rakenne. Fold 3:ssa selkeimmät lastentaudit on kuulemma jo selätetty. Olikin mielenkiintoista selvittää, mitä puhelimella voi tehdä ja miten sovellukset toimivat kahdessa, varsin poikkeavassa näytössä. Itse testaajana en visioi uusia mahdollisuuksia hyödyntää kasvanutta kuvapinta-alaa käyttöliittymän osalta, vaan keskityn enemmän käytettävyyteen.

Pitkittäin taittuva 2208x1786-resoluution päänäyttö on avattuna melkeinpä neliömäinen. Vaikka se saattaakin tuntua Instagramille mainiosti sopivalta kuvasuhteelta, monilla perinteisillä sovelluksilla saattaa olla vaikeuksia skaalautua oikein. Tyypillisimmin jotkin kuvat voivat olla venyneitä, ja osa käytettävistä käyttöliittymäelementeistä, kuten ikoneista tai painikkeista liian suuria – tai joskus liian pieniä. Toisaalta osa teksteistä saattaa muuttua turhan pieneksi piperrykseksi valtaviksi kasvaneiden kuvakkeiden rinnalla. Pahimmillaan jokin toiminto saattaa ikään kuin valua ruudulta ulos, jolloin oleellinen osa sovelluksen käytöstä voi estyä.

Toista ääripäätä edustaa 2268x832-tarkkuudella oleva kapea kansinäyttö, joka peittoaa pitkulaisuudessaan jopa elokuvamaisen 21:9-suhteen Sonyn Xperia -puhelimet. Tällä näytöllä varsinkin pitkät sanat saattavat katketa odottamattomasti. Ja suomen kieli on täynnä pitkiä yhdyssanoja, erityisesti hieman teknisemmissä termeissä.

Joskus kosmeettiset ongelmat johtuvat kolmansista osapuolista: esimerkiksi upotetuista näkymistä tai WebView-elementeistä. Näiden korjaaminen ei välttämättä onnistukaan nopeasti, jos yhteistyötaho ei ole innostunut tekemään muutoksia marginaaliselle käyttäjäryhmälle.

Vaikka Fold 3:n kaltaiset puhelimet ovat toistaiseksi harvojen herkkua, voi niin kalliin puhelimen ostanutta lievästi sanottuna harmittaa, jos sovellukset ovat täynnä kosmeettisia lapsuksia. Me täällä HiQ:lla uskomme, että laatu on pieniä yksityiskohtia, ja siksi myös harvinaisempien laitteiden käyttäjien tarpeet on syytä huomioida.

Kahden näytön laitteet vaativat paljon kehitystyötä

Kahden näytön laitteista seuraa moninkertainen suunnittelu- ja testaustyö. Sisä- ja ulkonäytön lisäksi täytyy huomioida siirtymä kumpaankin suuntaan. Oletuksena kansinäytössä aktiivisena oleva sovellus siirretään puhelimen päänäytölle kun laite avataan.

Toiseen suuntaan siirtyminen tapahtuu vain niille sovelluksille, joille se on käyty asetuksista erikseen sallimassa. Sovellukset eivät selviä monestikaan puhtain paperein näistä näyttökoon ja kuvasuhteen yllättävistä muutoksista. Parannettavaa siis vielä riittää.

Jos ei muuta, niin myöhemmin tänä vuonna julkaistavan Android 12.1:n kehitystyökalujen pitäisi auttaa sovelluskehitystä. Mikäli XDA Developers -sivuston ennakkotietoja käy uskominen, päänäytön vaakasuuntaista tilaa voidaan hyödyntää entistä paremmin. Valmistajien ei tarvitse tehdä omia virityksiään esimerkiksi jaetun ruudun tilaan. Lukitus-näkymään luvataan toiminnot toiselle laidalle, ja ilmoitukset näkyvät ruudun toisella puoliskolla.

Todellinen murros tapahtunee kuitenkin vasta, kun alan toinen suurpeluri eli Apple ryhtyy leikkiin mukaan. Tuoreimpien analyysien mukaan Cupertinon suunnalta ei silti kannata taittuvaa iPhonea odotella ennen vuotta 2024. Toisaalta trendejä tulee ja menee, ja kolmessa vuodessa ne voivat muuttua myös täysin odottamattomiin suuntiin. Olipa tulevaisuuden suunta millainen tahansa, kannattaa sitä ennakoida.

Kaipaatko ajankohtaista näkemystä mobiilikehitykseen, testaukseen tai muuhun palveluiden digitalisointiin? HiQ:n ammattilaiset ovat käytössäsi. Ota yhteyttä!

HiQ:n Senior Software Tester, Tuomas, analysoi taittuvanäyttöisten puhelimien käytettävyyshaasteita.
Tuomas Tonteri
Senior Software Tester
Yhteys

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä