HiQ

Parhaissa yhteistyökumppanuuksissa kaikki voittavat – HiQ panostaa kasvuun osaajaverkostolla

HiQ vahvistaa osaajaverkostoaan rekrytoimalla ja etsimällä aktiivisesti uusia yhteistyökumppanuuksia.

HiQ:n uudistetun strategian myötä kasvutavoitteet on asetettu entistä kovemmiksi.

Elina Haapamäki, HiQ:n Sourcing Manager, kertoo, että yrityksellä on neljän hengen tiimi, joka keskittyy kokonaan alihankintakumppanuuksiin.

“Voidaksemme nousta Suomen ja pohjoismaiden johtavaksi IT-konsulttifirmaksi, olemme keskittyneet kasvattamaan voimakkaasti myyntiämme. Tähän kuuluu olennaisena osana kumppanuusverkoston systemaattinen kasvattaminen.”

Yhteistyöllä nähdään merkittäviä hyötyjä kaikille osapuolille. Tällä hetkellä projekteissa työskentelee Haapamäen mukaan noin 70 kumppanikonsulttia.

“Pystymme tarjoamaan kumppaneillemme mielenkiintoisia projekteja, joissa he voivat kehittää omaa osaamistaan. Samalla saamme käyttöömme joustavasti tarvittua erityisosaamista asiakkaillemme nopeallakin aikataululla.”

Bytecraftilta tukea korkealaatuisen ohjelmistokehitykseen

Yksi HiQ:n pitkäaikaisista alihankkijoista on konsulttitalo Bytecraft, joka nimeää tavoitteekseen ohjelmiston teknisen laadun parantamisen. Yritys on perustettu software craftsmanship -ideologian pohjalta, jossa panostetaan korkealaatuiseen ohjelmistokehitykseen ja oikeaoppisten käytäntöjen kehittämiseen.

Bytecraftin General Manager Antti Siukola kertoo, että laadukasta ohjelmistokehitystä kuvaa aito kyky ymmärtää asiakkaan liiketoimintaa sekä löytää teknisesti laadukkaita ratkaisuja asiakkaiden ongelmiin.

“Pyrimme aina miettimään, minkälaisilla menetelmillä esimerkiksi ohjelmiston kestävyyttä voidaan parantaa. Miten tehdä kehitystyötä niin, että vielä myöhemmässäkin vaiheessa voidaan tehdä muutoksia ja pitää kustannukset järkevinä?”

Siukola arvioi, että yhteistyö HiQ:n kanssa on luontevaa samanlaisen työmoraalin ja ajatusmaailman kautta.

“Hiqlaisilla on yhtä suoraviivainen tekemisen meininki kuin meilläkin. Kokeneiden ammattilaisten kanssa yhteistyö on sujuvaa, ja hommat etenevät.”

Siukola näkee pitkän yhteistyön hedelmällisenä molemmille osapuolille.

“Kumppanuus HiQ:n kanssa mahdollistaa Bytecraftin ammattilaisille laajemman projektitarjonnan ja enemmän valinnanvaraa. Alihankkijan roolissa myös myynti on ulkoistettu  ja myyntikustannukset voidaan täten paremmin ennustaa.”

Antti Siukola
General Manager, Bytecraft

Samalla HiQ puolestaan saa luotettavia ammattilaisia käyttöönsä joustavasti.

“Meidän ammattilaisia ei tarvitse paimentaa, vaan he osaavat varmasti hommansa. Asiakkaat haluavat yleensä pitää heidät pidempäänkin.”

Myös vuorovaikutukseen jatkuva yhteistyö tuo oman lisänsä.

“Pystymme puhumaan tavoitteista ja hinnoista suoraan. Jos yhteistyö olisi kertaluontoista, niin kumpikaan yritys ei antaisi sille niin suurta painoarvoa.”

Etsimme jatkuvasti uusia kumppanuuksia osaajaverkostoomme, kuten sovelluskehittäjiä, scrum mastereita, projektipäälliköitä, testaajia, business analysteja ja cloud-asiantuntijoita.

Lue lisää alihankintakumppanuudesta ja tilaa toimeksiannot sähköpostiisi tästä.

Contact

Ota yhteyttä ja kysy lisää

Partners general (alihankinta)
Yhteystiedotalihankinta@hiq.fi